Ennen leikkausta ajoin trainerilla viimeisen treenin keskiviikkona, kun minut leikattiin perjantaina. Olin laskenut treenitehoja jo noin viikkoa ennen leikkausta, jotta elimistö ei menisi leikkaukseen piipussa, vaan voimavaroja olisi leikkauksesta toipumiseen. Kotiin saamani kuntoutusjumpat ylävartalolle aloitin leikkauksesta seuraavana päivänä, vaikka toki ekoina päivinä vain muutamat toistot ja liikkeet aika kovasti kipua aiheuttaen. Ensimmäisen pitkän kävelylenkin (1:20 min) tein keskiviikkona, kun leikkauksesta oli siis kulunut viisi päivää. Maanantaina reilun viikon päästä leikkauksesta palasin pyörän päälle ajelemaan traineria. Kevennetysti ja enempi pystyssä istuen, mutta 40 min. kuitenkin. Tiistaina kävinkin sitten jo kuntosalilla ja aloin palailla treenien pariin normaalimmin. Tottakai rinnan alueella erilaisia kevennettyjä ja kuntouttavia liikkeitä suosien.
Leikkauksen ja ensimmäisen sytostaattihoidon väliin jäi noin kuukausi ja samalla tavalla vikan treenin ennen ensimmäistä sytostaattihoitokertaa tein hoitoaamuna. En nyt mitään kovin rykivää, mutta “one more for the road” -menttaliteetilla kuitenkin. En osannut yhtään arvata mitä elämä Sytojen jälkeen on, mutta päätin kaksi asiaa:
- Pidän kiinni terveellisestä ravitsemuksesta
- Ulkoilen joka päivä (vaikka se tarkottaisi pihakeinuun raahatumista)
Pari päivää sytojen jälkeen menikin sellaisessa vähän etovassa kortisonipöhnässä, jossa tavallinen elämä onnistui aika kivasti. Kolmantena päivänä iski sitten järkyttävät säryt pitkin kroppaa, luustokivuiksi niitä kai kutsutaan. Pää oli kipeä koko ajan ja minkäänlaista palautumista ei öiden aikana tapahtunut, uni oli sellaista painajaismaista horrosta. Kävin silti ulkona joka päivä, vaikka selkäsärky vei välillä kaksinkerroin kuin supistus, onnistuin laahautumaan sytostaattien jälkeisellä viikolla päivittäin yli 8.000 askeleen verran. Neljäntenä päivänä tein omaehtoisesti vähän kumppariliikkeitä rangalle ja kuudentena päivänä tein MyBnb Live treenikirjastosta ylävartalopainotteisen 30 min kumpparitreenin kun olo oli (toki särkylääkkeiden voimalla) hiukan edellisiä päiviä mahdollisempi.
Miksi minulle on tärkeää urheilla syöpähoitojen kanssa/välillä?
Tietysti yksi epämiellyttävimmistä asioista diagnoosin saatuani oli ajatus siitä, miten se vaikuttaa liikuntaharrastukseeni. Aluksihan en tiennyt kuin rintaa säästävästä leikkauksesta ja siitä minulle kerrottiin, että toipuminen olisi aika vauhdikasta ja kivutonta – ja näin olikin. Kuitenkin koko ajan oli tiedossa, että riippuen siitä mitä leikkauksen jälkeen rinnasta ja imusolmukkeesta löytyy, vaihtoehtona voi parhaimmillaan olla paikallinen sädehoito, hormoonilääke ja seuranta tai pahimmillaan pidempi hoitojakso jakso sytostaatteja, sädehoito ja näiden päälle hormoonihoito. Nyt tähän pidempään hoitopolkuun tuli lisäksi vielä uusi leikkaus, eli kokonaisuudessaan hoitojakso venyy yli puolen vuoden mittaiseksi ja erityisesti sytostaatit vaikuttavat vointiin ja jaksamiseen arjessa, puhumattakaan urheillessa.
Kysessä on siis aika pitkä yhtäjaksoinen aika epämukavuusalueella ja ajattelin (tai ajattelen edelleen) tämän vaikuttavan aika negatiivisesti omaan kuntoon, jonka melko pieteetillä rakensin kolmen hyvin peräkkäisen raskauden jälkeen ja jota olen ylläpitänyt 13 vuotta enempi tai vähempi ansiokkaasti.
Olennainen osa minäkuvaani on toimiva, vahva ja pystyvä keho, eikä siitä luopuminen tunnu “yhtään mun jutulta”. Itse asiassa sen hukkaaminen tuntuu paljon isommalta asialta kuin vaikkapa yhden rinnan.
Minäkuvan lisäksi uskon ja tiedekin sitä puoltaa, että urheilu syöpähoitojen aikana paitsi keventää sairauden aiheuttamaa henkistä kuormaa, myös edistää toipumista ja paranemista.
”Perinteisesti syöpäpotilaita on kehotettu ottamaan rauhallisesti rankkojen hoitojen aikana. Viime vuosina saatujen tutkimustulosten valossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että liikunta ja jopa kova fyysinen harjoittelu saattavatkin edistää syövästä parantumista. Fyysinen harjoittelu vähentää syövän uusiutumisen riskiä ja sairastumista muihin sairauksiin, mutta myös auttaa selviytymään paremmin syöpähoitojen haittavaikutuksista.”
Liikunta- ja verenkiertofysiologian dosentti lkka Heinonen Turun yliopistosta
Myös oma lääkärini on kannustanut minua liikkumaan ja “antanut luvan” harrastaa mitä haluan pois lukien ainoastaan uiminen kohonneen tulehdusriskin vuoksi. Minun pää ja keho kaipaa liikettä ja huomaan voivani paremmin ulkoilmassa. On tärkeää tehdä sellaisia asioita, jotka myös tuntuvat edistävän terveyttä, sillä se auttaa jaksamaan tässä kokonaisuudessa.
Liikuinko turhaan, kun nyt kuitenkin sairastuin?
Kollega esitti minulle taannoin tosi mainion kysymyksen siitä, että tuntuuko minusta liikunnallisena ja terveelliset elämäntavat omaavana siltä, että mun kroppa olisi pettänyt mut? Kieltämättä en onnistunut juoksemaan syöpää karkuun, mutta en koe, että olisin epäonnistunut tai urheillut turhaan, kun nyt kuitenkin sairastuin. Arvostan mun kehoa ja sitä mihin se pystyy ja uskon, että olen pitänyt siitä niin hyvää huolta, että me selvitään tästä! Haluaisin myös kannustaa kaikkia naisia pitämään itsestään hyvää huolta, uskon että olen vahvempi kohtaamaan eteen asetetut haasteet ja onnellinen siitä, että tiedän, etten ole itse niitä edesauttanut tai aiheuttanut.
Faktat liikunnan terveysvaikutuksista ovat puolellamme. Rintasyöpäyhdistyksen julkaisemassa artikkelissa todetaan mm., että “Isossa, yli 70 000 naista käsittävässä tutkimuksessa havaittiin, että vähintään seitsemän tuntia viikossa liikkuvilla rintasyöpäriski oli 25 % pienempi verrattuna niihin, jotka liikkuivat vähiten”. Liikunnalla parempaan hoitotulokseen artikkelissa kerrotaan myös, että muissa Pohjoismaissa ollaan huomattavasti Suomea pidemmällä liikunnan ottamisessa mukaan syöpäpotilaiden hoitoon. Myös tutkimustietoa on kertynyt merkittävästi. Esimerkiksi eräässä ruotsalaisessa interventiotutkimuksessa huomattiin, että liikuntaa harrastavat potilaat joutuvat passiivisia potilaita harvemmin sairaalahoitoon syöpähoitojen aikana. Sama tutkimusryhmä on huomannut myös sairaslomien pituuksien ja tarpeen vähenemisen potilailla, jotka liikkuivat syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen runsaasti.
Rintasyöpäyhdistyksen sivuilta löytyy linkkejä syöpää sairastavien etäliikuntatuokioihin. Lounais Suomen Syöpäyhdistys tarjoaa etäliikuntahetkiä syöpää sairastaville ja siitä kuntoutuville.
Huolestuttaako kehon muuttuminen?
No nyt on taas instagramissa erityisesti puitu sitä, että saako nainen liikkua ulkonäkökeskeisistä syistä, vai pitääkö liikuntaa harrastaa vain terveys edellä. Itse en ole vuosiin jaksanut lotkauttaa korvaa ympäristön aprikointiin mun syistä liikkua. Voin kuitenkin aivan kirkkain katsein todeta, että mulle mun urheilullinen elämäntapa ja toimiva, sekä myös vahva ja vahvalta näyttävä kroppa ovat identiteettikysymyksiä. Ennen ajateltiin, että sytostaattihoitojen aikana laihtuu, mutta nykyään pahoinvointia voidaan suitsea niin tehokkaasti erilaisilla lääkkeillä, että itse asiassa erilaiset lääkkeet saattavatkin nostaa potilaan painoa. Liikkumattomuus ei varmastikaan helpota tilannetta, jossa epämääräiset oireet, kortisonin aiheuttama turvotus ja kehon normaalit toiminnot häiriintyvät. Eli kyllä, lihasmassan väheneminen, painon nousu ja vahvan kehon tuntemuksen katkeaminen huolestuttavat, mutta eivät toki ole mun suurimpia murheita nyt. Aion yrittää parhaani mukaan pitää terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta kiinni. Kiitos Heidi ja Laura TWOggether Trainingista kun mahdollistatte mulle teidän palvelun käytön ja kotitreenien tekemisen omaan tahtiin kevään ajan!
Saa pyytää kävelylle ja lähteä seuraksi lenkille!
In memoriam of Elin Kjös, kärlek och mod! <3
Noora
Linkit, lähteet ja lisätietoa:
https://www.kaikkisyovasta.fi/digilehti-artikkeli/liikunnalla-parempaan-hoitotulokseen/
https://www.syopajarjestot.fi/ajankohtaista/tiedotteet/syopaa-sairastavan-kannattaa-lahtea-liikkeelle/
https://www.europadonna.fi/kuntoutuminen/fyysinen-hyvinvointi/liikunta/