Viimeisen vuoden aikana olen etsinyt motivaatiota juosta. Viime kesänä huolellisesti rakennettu juoksukunto loppui takareisivammaan tai tarkemmin sanottuna jänteen rappeumaan. Kuntoutus on kestänyt kauan ja on edelleen kesken. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö olisi aika epämotivoivaa pistää lenkkarit naulaan piikkikunnossa, rehellisesti varmaan parhaassa juoksukunnossa viimeisen 10 vuoden sisällä. Ja eihän se mitään huonoa tuuria ollut, vaan seurausta yksipuolisesta ja liian suorituskeskeisestä treenistä, jota puskin läpi kunnon suorittajan pieteetillä.
Jo pidempään olen miettinyt miksi harjoittelen, sillä vaikka omasta mielestäni touhuan huvikseni, erilainen suoritus- ja tavoitekeskeisyys on leimannut liikuntaani pitkään. Nyt olen tietoisesti pyristellyt siitä irti. Etsinyt erilaisia keinoja liikkua, ollut tyytyväinen myös 30 minuutin kotitreeneihin ja nauttinut silloin tällöin myös kävelemisestä. Pikkuhiljaa pystyn taas hölkkäämäänkin ja vaikka kovatehoisia juoksutreenejä voi vain haaveilla tekevänsä on se tämäkin jotain, mutta! juostessa se kunnon suorittaja nostaa päätään. On niin helppo vertailla tekemistään parempiin aikoihin, kovempiin vauhteihin ja matalampiin sykkeihin, jos ei sitten kuljekaan lenkki voi muuttua itsensä soimaamiseksi, josta voimauttava, hyvää oloa lisäävä kokemus on kaukana. Näiden ajatusten kanssa pyöriessäni törmäsin jälleen Mike Treesin viisaisiin ajatuksiin siitä, kuinka kaikkien juoksijoiden tulisi pyhittää lenkki silloin tällöin pelkkään fiilistelyyn – jättää laitteet kotiin ja nauttia vaan juoksusta. Sitten muistin, että se oli ainoa keino vuosia sitten parantaa juoksijan polvi. Olla vain tyytyväinen matkaan kestosta ja vauhdista huolimatta.
Niinpä otin ensimmäisen askeleen kohti rennompaa juoksemista, vedin pitkän hihan kellon päälle ja lähdin juoksemaan. Vasta kotiovella, painettuani lopeta -nappulaa näin miten kovaa ja pitkään olin juossut. Sillä lenkillä ajattelin, että tästähän voisi syntyä #secretrunnersclub -liike.
Irti suorituskeskeisyydestä
Vaikka onkin niin kiva vertailla vauhteja, matkoja ja postata instagramiin fiiliksiä hyvältä lenkiltä datalla höysettynä, vähintään yhtä hyvä idea voisi olla käydä lenkillä kertomatta kenellekään siitä mitään. Tai ainakaan mitään ns. “kovaa dataa”. #secretrunnersclub -juoksusta jäisi kerrottavaksi vain omat fiilikset matkan varrelta. On vapauttavaa juosta välittämättä pitääkö selittää itselleen korkeita sykkeitä tai hidasta vauhtia tai hidastella kun on menohaluja siksi, että pitää pystyä puhumaan.
#secretrunnersclub -lenkille voi osallistua kahdella eri tavalla
- Lähde juoksemaan kellon kanssa, mutta peitä kellotaulu hihalla tai teipillä niin, ettet näe suorituksen aikana mitään dataa. “Unboxaa” juoksusi lenkin päätteeksi. Muista olla tyytyväinen juoksuun, sanoi kello mitä tahansa, muistele miten hyvä olit itsellesi kun lähdit ulos ja sait suorittaa oman mielesi mukaisesti, oman hyvinvointisi vuoksi.
- Lähde juoksemaan ilman kelloa ja puhelinta. Kyllä, se on mahdollista! Lenkki ei mene hukkaan, vaikka se ei kerrytäkään askelia tai dataa älykellon tuottamaan tietokantaan. Jos harjoittelet tavoitteellisesti pidä tämä lenkki lyhyenä, mikäli harjoituskuorma tai suunnitelma huolestuttaa liikaa… Tätä kannattaa kokeilla myös kaverin kanssa, on ihan mukavaa jos yhteinen lenkki ei kulu siihen, että pitää ylläpitää jotain vauhtia, joka toiselle ei sovi syystä tai toisesta.
Welcome to Secret Runners Club. The first rule of Secret Runners Club is: You do not use a watch or a smartphone to measure your run.
That’s it. Itseltään kannattaa myös kysyä mitä lisäarvoa kaiken tekemisen mittaaminen tuo elämääsi. Lisääkö se hyvinvointia ja onnellisuutta. Vai itse asiassa, riittäisikö, että vain silloin tällöin “tarkistaisi päivän kunnon” jonkun älyläitteen kanssa? Suurin osa meistä ei ole ammattiurheilijoita, jotka tarvitsevat dataa kehittyäkseen ammatissaan, vaan teemme tätä voidaksemme paremmin. Välillä on hyvä tsekata toteutuuko tämä jalo ajatus käytönnössä.
Haastan sinut mukaan! Lähde #secretrunnersclub -lenkille ja halutessasi kerro siitä myös kaverille, sillä tässä suorituskeskeisessä maailmassa on tilaa myös lenkeille ja urheilupäivityksille, jotka korostavat sitä, kuinka tärkeä on oppia liikkumaan ja olemaan itseään, ei virtuaalista valmentajaa kuunnellen.
*Vaatteet saatu Népralta. Seuraavaksi lähdetäänkin ploggailemaan eli keräämään roskia lenkin lomassa #beefrogplogging haasteen parissa. Ainakaan tästä missä itse asutaan ei kovin pitkälle tarvitse kulkea, ennenkuin roskapussi on täyttynyt.